torstai 11. lokakuuta 2012

Haminalahden kulttuuripolku

Kuopion Haminalahdessa v.2006 avattu luontopolku kulkee von Wrightin taiteilijaveljesten kotimaisemissa. Nämä maisemat saivat olla myös kuuluisan "Taistelevat metsot"-taulun innoittajana. Haminalahti on nimetty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi v.1993.


Polku alkaa varsinaisesti Haminalahden leirikeskuksen pihasta ja kulkee jonkin matkaa kylätietä myöten ja sitten poiketaan metsään. Tässä metsäosuuden alkua.
Metso-logolla merkityllä, 3,1km pitkällä polulla pysähdytään nälöalapaikoilla, joista on näkymät Kallaveden Haminalahdelle.


Metsät ovat talousmetsiä, joten eri-ikäistä puustoa ja aukeampiakin paikkoja löytyy.


Kylän keskeisellä paikalla näkyvän pellon takana on edelleen Haminalahden Hovi, jonka von Wrightit omistivat v.1759-1911. Vilkas Karttulantie särkee hiukan idylliä.


Matkalla on opastauluja von Wrightien taiteesta ja niistä maisemista, sekä kulttuurista jotka vaikuttivat taiteen syntyyn. Jyrkänteet inspiroivat edelleen.


Lahden toisella rannalla on Hukanniemi, jossa on Haminavuori ja sen luonnonsuojelualue.


Vasemmalla näkyy Pirttisaari, takana Salonsaari, joka on kuulunut von Wrightien suvulle aikanaan, ja oikealla Hukanniemi.


Suopellonmäellä komealla jyrkänteellä on pöytä penkkeineen levähdystä ja eväitä varten. Kyllä näitä maisemia katselee mielellään rauhassa ja kiireettä.


Jylhät kalliot nousevat eteemme Aittakalliolla.


Kohta löytyy pieni luolakin.




Tästä pääseekin hyvin rappuja pitkin ylös. Hyvin hoidettu kohde.


Näin pienessä luolassa on tuskin ollut kenellekään suojaa. Mutta ainahan edes pieni "huone" on kiinnostava.


Toisaalta itse olen hiukan hulluna lohkareitten peittona olevista sammalista.


Kalliojyrkänteet jäävät.



Kulttuuripolun korkeussuhteet ovat vaihtelevat ja monipuoliset. Matka ei ole liian pitkä lapsillekaan, kun vain osaa pitää innokkaat kulkijat polulla. Leirikeskuksen pihassa on nuotiopaikka, laavu ja käymälä, mutta puita kannattaa olla itsellä mukana. 


Rengasreitin jatkeeksi voi kulkea vielä 1,2km:n mittaisen piston Mustalahden rantaan, josta näkee Pirttisaaren huvilan, joka kuuluu yhä taiteilijaveljesten suvulle.